tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013 ja hyvää uutta blogia!

Toivottavasti.

Rento puolen vuoden muhitteluaika piti pitää, jotta sain päätöksen lifestyleblogista tehtyä. Eikä tällä raukalla ole vieläkään nimeä. XOXO, Mizz Annie on otsikossa paremman puutteessa. Ehkä kysyn illalla Uuden Vuoden bileissä ehdotuksia. Valitettavasti kaveriporukkani huumori tuppaa olemaan julkaisukelvotonta, ja epäilemättä yhtään tosissaan heitettyä ideaa en saa.
Varsinaisesti aloitan kirjoittamisen huomenna, mutta tarvitsen vähän tekstiä, jotta voin mallailla blogille jotain väliaikasita ulkoasua. Olen varmaan jonkinlaisessa vaaleanpunaisen ja beigen/harmaan elämänvärimurrosvaiheessa, sillä en osaa päättää, minkälaisen värimaailman haluan ja mitä ilmettä lähden hakemaan.

1.1.2012
Mun vuosi vaihtui kotibileissä. Kovasti olin kylläkin myrtsinä siitä, että Joensuun kaupunki päätti ampua raketit klo 18.00, enkä suivaannukseltani mennyt niitä katsomaan.. Ikään kuin se nyt olisi joku Uuden Vuoden ilotulitus siinä tapauksessa. x( Toisaalta asiaa voisi tarkastella siltäkin kannalta, että meidän kalenteri on vaan joidenkin ihmisten päättämä järjestelmä laskea aikaa juuri tällä tavalla. Loogisempaa voisi olla aloittaa uusi vuosi vaikkapa keväästä, kun luonto herää talven jälkeen uuteen alkuun.

Pääasia on, että vuosi vaihtui hyvässä seurassa rakkaiden ihmisten kesken.

Mä tykkään uudesta vuodesta ihan erityisesti, koska se on aina hieno mahdollisuus jättää mennyt vuosi taakse ja suunnata kohti parempaa tulevaisuutta. Olen vaihtanut järjestystä täällä kotona, siivonnut laatikoiden perimmäisiäkin nurkkia ja vielä pitää käydä läpi paperikasoja. Uusi siistimpi vuosi tulossa toivottavasti.:)
Ainakin tämä vuoden ensihetket olivat paremmat kuin viime vuoden: kävelin kotiin ja halasin kavereita. Viime vuonna törmäsin matkalla kahteen puoliälyiseen heeboon, josta toinen heitti: "vittu mikä läski, tekis mieli lyyä sua". Kaverinsa toisteli jotain samansuuntaista perässä. Kävelimme poikaystäväni kanssa ja meillä oli grilliruuat mukana. Jos en olisi pelännyt, että nää tyypit voi heittäytyä väkivaltaisiksi niin olisin kaivanut hampurilaisen kassista ja alkanut syödä sitä (kovaan ääneen maiskuttaen) siinä paikassa. Valitettavasti minun uhmakkuuteni toimii tähän suuntaan, eikä niin, että hakeutuisin seuraavana aamuna kuntosalille. :D

Kuntosalista puheen ollen: teittekö Uuden Vuoden terveyslupauksia? Minä päätin olla vuoden ilman karkkia ja suklaata. Lisäksi yritän parhaani mukaan pitää ruokapäiväkirjaa. En kuitenkaan varsinaisesti luvannut sitä, sillä jostain syystä mä inhoan ruokapäiväkirjan pitämistä. Ostin söpön kirjasen, jos se vaikka auttaisi:






1 kommentti:

  1. Mä tein sellasen uuden vuoden lupauksen, että juon joka päivä 0,5L vettä :D mun naama kaikkine näppyineen alkoi vaa kerta kaikkiaan ahistamaan niin paljon, että pakko oli jotain ryhtyä tekemään + että olen sen ohella tietysti ruvennut pitämään karkkipäiviä :) jotka siis periaatteessa olen ajoittanut lauantaille mutta toistaiseksi se on venynyt koko viikonloppuun :)) hups!! Tuo veden juonti prosessi on sentään sujunut pikkusen paremmin.. niin.. sen 2 viikkoa kunnes ote vähän rupes lipsuu ja oli päiviä ku en vaa halunnut/jaksanut juoda.. Tässä motivaatiota uudestaan jostain hakien :)Mutta tsemppiä sulle! ehkä mä saan tästä sitä inspiraatiota kun luen tätä sun uutta blogia

    VastaaPoista