lauantai 24. toukokuuta 2014

Internet on perusoikeus!

Tätä voisi kuvailla mähnäksi päiväksi. Toisaalta taidan viettää mähnää viikkoa. Saattaa jopa olla mähnä kaksiviikkoinen meneillään. Tajusin viime yönä unettomuutta potiessani, että vaikka menettää on vähän harhaanjohtava sana, niin olen tavallaan "menettänyt" kuukauden sisään työpaikan, poikaystävän, kodin ja ystävät. Välillä mietin, että miksi minun on vaikea pitää hyvää mieltä yllä viime aikoina, mutta tuota ajatellessa se on aika selvää, miksi minulla on astetta pahempia sopeutumisvaikeuksia. Työpaikan menetys tarkoittaa toistaiseksi myös rahattomuutta, joten minulla ei ole varaa edes matkustella ystävieni luo kylään. Internet alkoi myös takkuilla eilen, eikä se näytä elonmerkkejä tänäänkään kuin satunnaisesti. Helle on varmaan käräyttänyt jonkun internetaallon tai jotain.

Unettomuus tosin ei johtunut näistä mietteistä. Olen aika valmis nakkaamaan pihapiirimme käkeä kivellä. Tietäisinpä vain missä puussa se pitää majaa. Tai opetan Hanin tiputtamaan sen oksalta. Hermoni ovat kuitenkin riekaleina, sillä se pentele ei suostu olemaan hiljaa kuin hetkittäin. Aaaaaa! Se ei edes vedä henkeä pidempään kuin 10 sekuntia silloin tällöin. Annie vs. luonto. Luonto johtaa nyt jo about 3-0.


Voisin olla hieman huolissani nettiriippuvuudestani. Netin puuttuminen tekee minut äkäiseksi ja hermostuneeksi. Jos kuitenkin ajattelee, että se on tällä hetkellä linkkini entiseen sosiaaliseen elämääni ja minulle elintärkeään harrastukseen sekä lähes ainoa keino kommunikoida jonkun muun kanssa kuin vanhempieni kanssa (ai soittaa jollekin kaverille, niiku puhelimella? mut mitä jos ei ookkaa sanottavaa?), niin on mielestäni ihan ymmärrettävää jos aivot rakoilevat hieman tämän yhteysvälineen puutteessa.
Olen ollut huomaavinani, että älypuhelimien jatkuva räpläys on nostettu viime aikoina enemmän esille mediassa. Itsekin olen sitä mieltä, että on hyvä pystyä irrottautumaan välillä tietokoneesta, netistä ja kaikista sosiaalisista medioista ja kännypeleistä. Haluan vaan sanoa, että ei se nyt ihan niinkään ole, että elämä vilahtaa ohitse kännyn ruutua tuijotellessa. Tai ehkä niillä ihmisillä, jotka kokee niin, jotakin tärkeämpää todellakin menee ohi oikeassa maailmassa. Minä kuitenkin haluaisin tuijotella ruutua oman mieleni mukaan ilman paheksuntaa. Minulla ei todellakaan vilahtele ohi mitään sellaista, mitä en voisi missata. Missaanko perhosen siipien lepattavan lennon? OMG-voi ei! Olenko nähnyt perhosen lentävän ohitseni 20 kertaa kahden viikon sisään? Kyllä. Ehkäpä voin siis sittenkin lueskella Facebookista, mitä kaverieni arkipäiviin kuuluu ja minkälaisissa tunnelmissa he elelevät tänään. Ovatko he bonganneet perhosia?
 
Jaapa jaa. Enpä nyt kuitenkaan voi niinkään tehdä, joten jätän tämän tekstin muhimaan koneelle ja odottelemaan vahvempia internetaaltoja. Imuroin kun äiti käski. Sitten taidan pakata kimpsut kassiin ja paeta tätä ohi lepattelevaa elämää ja maailmaa mökille, jossa aion uppoutua johonkin kirjaan. "No mutta, eikö ole hienoa, että tulet lukeneeksi kirjaa älypuhelimen tuijottelun sijaan?" Ähäkutti lällää, ei. Luen nimittäin kirjani Kindlestä iPhonen näytöltä. :D Käytännössä koko Amazon.comin kirjavalikoima näppieni ulottuvilla ilman toimituskuluja tai -aikoja. Eikö nykytekonologia ole kerrassaan mahtavaa?
-----
Mitä ironiaa? Mökillä netti toimii. :D Minä alan sittenkin ehkä viihtyä täällä möksällä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Maaseutuvankeus

Kaksi viikkoa maaseutuvankeutta on takana, ja lienee ehkä osittain ystävien puutetta, että päädyin jälleen kirjoittamaan tämän blogin puolelle. Olen todellakin keskittänyt aikani kosmetiikkabloggaamiseen ja purkanut mahdolliset muut ajatukset ystävien kesken. Niitä ei täällä ole, joten kerron sitten koko maailmalle.
Otetaanpa ihan lyhyesti kertaus, että miksi puhun maaseudusta.

5. toukokuuta 2014, kotipihamme


Asuin Joensuussa ja kävin töissä postilla. Olin jo n-vuoden englannin opiskelija (n=vuosia on niin monta, ettei niitä enää lasketa). Päätin lakata hakkaamasta päätäni seinään, tai pikemmin päätäni gradulla, jota ei siis ole. Otin viime joulun alla kandin paperini ulos Itä-Suomen yliopistolta ja lähdin jahtaamaan unelmiani. Keväällä hain Make Up For Ever Academyyn ja pääsin sisään. Syksyllä oli tarkoitus muuttaa Helsinkiin, mutta muuttoa pitikin alkaa suunnitella jo aiemmin, koska työsuhteeni postilla loppui ja poikaystävän kanssa tuli ero. Oli kenties hieman rankat viikot siinä. Sylen edelleen myrkkyä joka kerta, kun joudun tekemisiin jotenkin sen kanssa, miten asiat postilla päättyivät ja kuinka se tilanne edelleen kusee minun muroihini silloin tällöin. Vastakohtaisesti Vilin kanssa olemme edelleen hyviä ystäviä.

En muuttanut vielä Helsinkiin, koska en tiedä, mikä minut siellä elättäisi. Olen siis maalla vanhempieni luona nuolemassa haavojani ja selvittelemässä elämäntilannettani.
Vanhempani ovat ihania. Pieniä sopeutumisvaikeuksia on ollut, ja tulee olemaankin, sillä olen kuitenkin aikuinen ihminen, mutta heille ikuisesti lapsi. Äiti käski tänään, että mun pitää siivota huoneeni. :D Oikeassa se oli ja olin ajatellut samaa, mutta kun äiti käski niin teki mieli pistää vastaan. Voi hyvänen... :D
Olen oikeastaan kiitollinen siitä, että pääsen taas viettämään aikaa vanhempieni kanssa. He eivät ole enää nuoria, ja sen vuoksi arvostan heidän kanssaan olemista enemmän. Muuten ehkä pyrkisin hieman aktiivisemmin muuttamaan muualle.
Miksi sitten kutsun tätä vankeudeksi? Minä en kertakaikkiaan ole ollenkaan maaseutuihminen. Otan täällä päähäni kasvatetun maalaisjärjen mielelläni vastaan, ja vien sen mukanani johonkin kaupunkiin, sillä 18 vuotta metsän keskellä oli tarpeeksi. Siinä missä joku muu ahdistuu kaupungin hälinästä ja ihmisvirrasta, niin minua kerrassaan karmii kulkea täällä "kylänraitilla", kun näkymä muistuttaa kovasti zombie apokalypsin jälkitilaa.

Maaseudun "kivat pikku puuhat" jättävät minut täysin kylmäksi. Minulla ei ole minkäänlaista viherpeukaloa. Olen onnistunut tappaman jopa muovikukkia. Ihmeen kaupalla ainoa huonekasvini Tahvo-Einari on menossa mukana edelleen kolmen vuoden jälkeen. Lajikkeeltaan se taitaa olla kultaköynnös. En kuitenkaan ole tästä ihan varma. 
Mitä maalla tehdään? Hoidetaan pihaa ja kukkia ja pientä peltoplänttiä ja istutetaan salaattia ja porkkanaa. Ynh.

Tehtiin muutama rivi perunaa isin kanssa. Hanikin on kuvassa, mutta sillä on maastopuku päällä. :)

Marjojen poimiminen. Eiiiii! Mansikat pistelee ja kutittaa käsiä. Mustikat on turhauttavan pieniä. Viinimarjapensaissa on leppälutikoita, hämähäkkejä ym. ja sitten siellä pensaassa ollaan melkein sisällä halimassa kaikkia öttimönkiäisiä. Iiks yih!
Onneksi isä on puhunut puiden hausta ja halkojen hakkaamisesta. Se kuulostaa pieniin pihatöihin verrattuna mukavan aktiiviselta. Voin olla eri mieltä sitten kun kädet on rakoilla siitä puuhasta.

Ennen kuin pitkästytän teidät ihan totaalisesti, niin palaan tekemään sitä mistä päädyin aloittamaan kirjoittamisen. Lompakkoni on nimittäin aika rikki ja etsiskelin uutta tilalle. Alunperin aioin tosiaan kirjoittaa lompakoista. :D Tais tulla vähän aiheen vierestä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Oon melkein PRO

Oli niin mielenkiintoinen makuelämys, että vallan inspiroi bloggaamaan.
Salilta tullessa huomasin Valion ProFEEL juomien makuvalikoiman lisääntyneen. Olin ollut aikeissa ostaa saman vanhan suklaan kuin ennenkin ja pohdin juuri, että mistä kutsun voimia nostaa käsivarteni ylähyllylle, jossa juoma sijaitsi. Me nimittäin trainerin kanssa puserrettiin 100 kpl hauiksia maaten taljassa. Olivat ihan super tiukassa. Nyt ei tee mieli liikuttaa eviä ollenkaan.
Profeel juomat olivat tarjouksessa 3 kpl/5 €. Eli säästin arviolta 10 snt, tai jos muistan hinnan väärin, niin en säästänyt sitäkään... Mutta siinä oli iso lappu, jonka aivoni automaattisesti tulkitsivat hyväksi tarjoukseksi. Hohhhhoi. Päädyin siis kuitenkin ostamaan suklaajuoman lisäksi vaniljajuoman ja lakritsijuoman. Päätin olla kokeilunhaluinen ja aloittaa lakristista. 




Maistiaisten tulokset:
Tulee mieleen navetta. Ai joo, se on varmaan se maito tässä. Joo, maistuu se lakritsillekin. Mut hyi. Onpa pahaa. Siis, en oo koskaan kengänpohjaa nuolassu, mutta tältä se varmaan maistuu. Aavistus kananmunaa ihan kuin olisi. Hei miltähän tää näyttää, onko se valkosta vai harmaata. Pillin läpi näyttäs ihan vaaleelta. (Peilin eessä suu auki.) Sellasta kellertävän vaaleeta. Mmm... 
Yhh, en suosittele. Vanilja on vielä testaamatta, mutta toistaiseksi näyttäisi siltä, että pysyn suklaan makuisessa. Silloin harvoin kun tällaista maistelen. Suklaan makuinenhan muistuttaa sellaista kaakaota, jonka äiti aikoinaan keitti kattilassa aidosta (leivontaan käytettävästä) makeuttamattomasta kaakaosta, johon lisättiin maun mukaan sokeria itse. Kaakao PROfeel on oikein namia!

Loppukevennys:

Katti kainaloon  Hani hartialle ja menox.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kuntosali, Carrie Underwood, kermavaahto, sataset, kirsikka ja Moroccan Oil

Muotoilin tuossa loitontajiani testatessa päässäni Facebook-päivitystä, joka koostui aika lailla aiheista kuntosali, Carrie Underwood, kermavaahto, sataset, kirsikka ja Moroccan Oil hiusnaamio. Huomasin kuitenkin, että se päivitysidea piteni koko ajan, joten se voisi olla sopivampi blogiin kuin statuspäivitykseksi. Tadaa. Siksi siis pitkän hiljaisuuden jälkeen täällä.

Avataanpas tuo rimpsu sitten. Kävin siis kuntosalilla kiduttamassa koipiani. Viime viikon jalkatreenistä toipuminen kesti tällä kertaa neljä päivää. Eka päivä treenini jälkeen vain maski puuttui - zombwalkin askelkuviot oli hallussa. Toka ja kolmas päivä näytin kävellessä siltä, kuin minulla olisi ollut kakat housuissa. Neljäntenä päivänä vaan sattui. Nämä tulokset saatiin trainerin kanssa. (Miksi tuntuu väärältä sanoa valmentaja? Sehän olisi ehtaa suomen kieltä ja ihan oikein. Hmph... ??) Huomenna selviää, miten onnistuin yksin treenatessa.

Kuuntelin Carrie Underwoodia. Ihan loistavaa salimusaa, sillä se saa hyvälle ja pomppivalle tuulelle. Oikeastaan kyllä vielä parempaa aerobiseen liikuntaan, mutta koska olin siitä niin fiiliksissä tänään, niin sopi se tuohon painojen nosteluunkin. Suurimpia suosikkeja: Two Black Cadillacs (oh maaaan, so good), Good Girl (alkaa heti jammailuttaa kun pistää soimaan) ja Cupid's Got a Shotgun (himputin hauska):


Kermavaahtona kuntosali ja Carrie Underwood combossa oli sataset. Sata reiden koukistusta ja ojennusta. Niitä kokeiltiin trainerinkin kanssa viime viikolla. Tulee semmoinen mukava kihisevän lämmin tunne lihaksiin kun niitä vääntää.
Lähentäjien ja loitontajien kanssa jätin sataset seuraavan kerran haasteeksi ja testasin vaan uteliaisuuttani, että joko saan loitontajalaitteen koko painopakan liikkeelle. Kyllä. 70kg.

Oon nyt harrastanut kuntosalia nelisen vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella ja alan viimein hahmottaa, mikä nimi kuuluu mille laitteelle ja lihasryhmälle. En kyllä vieläkään kaikissa laitteissa. Ainakaan etukäteen. Se tietty helpottaa hahmotusta sitten kun jossain paikassa alkaa muutaman toiston jälkeen tuntua epämiellyttävältä. x) Enimmäkseen olisi kyllä hyvä tietää jo etukäteen, sillä muuten voi päätyä kiskomaan taljaa ihan väärällä tekniikalla.

Illan kirsikka kaiken tämän hienouden kukkulalla on se, kun kosmeblogin kautta tuli testiin Moroccan Oilin hiusnaamio. Rakastan Moroccan Oil tuotteiden tuoksua ja tästä naamiosta en ole koskaan kuullut negatiivista arvostelua. Odotukset ovat vähintään yhtä huimat kuin tuotteen hinta. We'll see.

Pitäs mennä sinne suihkuun kun pitäis jo mennä kohta nukkumaan. Huomenna on aamuvuoro. Muistaakseni. Pää alkaa seota, kun teen välillä aamuvuoroa ja välillä iltaa. Välillä on tarkoitus, että menen iltaan, mutta sitten tuleekin soitto, että seuraavana päivänä aamuun. Jos huomenna kävelen kuin zombi, niin porukka alkaa ehkä etsiä sopivia välineitä itsepuolustusta varten, just in case, koska alan todellakin näyttää zombilta. En vaan ymmärrä miten ihmiset pystyy kolmivuorotyöhön. Mä olen jo ihan rikki vaikken edes tee yövuoroa.
Sitruunana tässä cocktailissa on postin työtaistelu. Jos se jatkuu vielä pitkään, niin ehkä avaudun siitä täälläkin, mutta väsyttää ja se suihku jne. joten lyhyesti mielipiteeni: kakkaa.

En salli tommosta negatiivista lopetusta, joten tähän hätään tarvitaan jotain kivaa.
Hani!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Treeniä, ikäkriisi, synde-COUNTDOWN pv 3

Kertoilin pari viikkoa sitten treenistä, joka kyykytti minut täysin, oksetti ja teki minut lähes liikuntakyvyttömäksi melkein viikoksi. Nyt kävin trainerin kanssa kokeilemassa sitä uudelleen, ja tällä kertaa minä kyykytin sen treenin, pistin sen oksentamaan ja rukoilemaan äitiä avuksi. Hah! Voin sanoa, että loppu päivä meni todella hyvissä fiiliksissä, kun tunsi onnistuneensa. Hyvä näin. Pari viikkoa on ollut semmoinen tunne, että kehoni on minua vastaan ja on pitänyt pakottaa itsensä salille ja väsytti ja ketutti. 



Uusi lemppariliikkeeni: jumppapallo seinän ja selän väliin, käsipainot käsiin, kädet roikkuu sivuilla, ja sitten rullaillaan istuma-asentoon ja takaisin ylös. Nam.


Tähän parin viikon parisuhdekriisiin minun ja kehoni välillä on epäilemättä vaikuttanut tämä tuleva vanheneminen. Äitini totesi minulle puhelimessa, että minähän olen jo oikeastaan aika vanha. Kiitos äiti. Siitä se lumipallo lähtikin pyörimään.
Trainerini totesi minulle silmät suurina ikää kysyessään, että kohtahan olen jo kolmekymmentä. 
Tässä vaiheessa minä aloin viettää aikaa  peilin edessä ryppyjä laskien.
Idioottiharjoittelija töissä kerrassaan KAUHISTELI, että 28. Onneksi hän itse täyttää vasta 24 (muistaakseni), koska 28 on hirrrveän vanha ja eihän semmoista osaa kuvitellakaan. Kysyin, että haluaako hän ihan varta vasten päästä laskemaan irronneita hampaitaan lattialta. Varsinainen hurmuri. Ainahan kannattaa vittuilla sille tyypille, joka käskyttää sinua työssäsi...
Otin niin nokkiini, että lopetin ryppyjen laskemisen ja päätin, että olen edelleen nuori, sano mitä sano.

Ikäni ei varmaankaan olisi minulle kovin suuri ongelma, jos kokisin aikuistuneeni aikataulun mukaisesti. Ikätoverini ostavat asuntoja, menevät naimisiin ja hankkivat lapsia. Minä olen ihan tyytyväinen vuokralla asumiseen ja ajattelin jatkaa näin. Häitä en jaksaisi vielä järjestää, mutta vihkisormuslaatikkoon en sylkisi. :) Lapsia en ehkä hanki koskaan. Jos nyt pitäisi päättää lopullisesti, niin ei kiitos lapsia minulle. Perhesuunnitelmissa on vaan 1 Pyhä Birma ja 1 kissakotikissa Hanin kavereiksi. Joku pieni tai kurttuinen koira voisi mahtua lisäksi mukaan. Vili (poikaystävä) on kuitenkin aika toista mieltä noista kavereista. Vielä minä sen väsytän. Lemmikki- sekä kihla-asiassa. ;D

Pari vuotta sitten tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi, koska sairastin. Nyt otan sitten sen ajan takaisin ja elän vielä nuoruuttani. Synttärijuhliakaan en pitänyt muutamaan vuoteen, joten kompensoin juhlimalla mennyttä 27,5-vuotispäivääni kunnon pippaloilla ja pitämällä nyt synttäri-countdownia, jotta voin tuntea itseni birthday girliksi ainakin kokonaisen viikon.

Sairastelustani en olekaan avautunut YouTubella, mutta nyt kun tunnen itseni melko lailla terveeksi, haluan joskus kertoa kokemuksestani siinä toivossa, että joku muu saa siitä apua. Vuonna 2010 masennuin aika pahasti ja kun aloin potkia siitä pinnalle sain vaihdossa paniikkihäiriön. Toipuminen vei pitkään, mutta nyt elämä on taas ihanaa - enimmäkseen, ja vaikka vanhenenkin, niin silti. :)


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Synde-COUNTDOWN pv 5: Turistikohteena Botania

Pääsin leikkimään turistia omassa kaupungissani, kun vein siskon Botaniaan. Ensimmäistä visiittiäni Botaniassa, eli kasvitietieellisessä puutarhassa en unohda varmaan ikinä. Iso perhonen istui olkapäälleni. Tällä kertaa perhoset näyttivät pienemmiltä, mutta se voi johtua myöhäisestä vuodenajastakin.

Botaniasta löytyy eksoottisia lintuja, joista Juusolla, tyttökakadulla, has a potty mouth. ;)



Meidän kämpän ainoa huonekasvi on Tahvo-Einari. Se sai sen nimekseen, koska en tiennyt sen lajiketta. Äiti kyllä selvensi sen sitten, muistaakseni kyseessä on kultaköynnös.
Taidan kuitenkin jatkaa samankaltaisella nimeämistyylillä, koska enhän minä näitä muista.

Saanko esitellä: Punaiset Lötkäreet

Lähempi tarkastelu paljastaa, että lötkäreet ovat pörröisiä. 
Tämän kasvin nimi on siis pakko olla: Pörrölötkäre


Kovasti kaunis violetti kukka.
Minä luonnollisesti mietin, että olisiko tästä inspiraatioksi silmämeikkiin tai kynsilakkaukseen.
Kosmetiikkabloggaajan tapa arvostaa luontoa. :D
Ai nimi? Tämä voisi olla vaikka Adalmiina, koska se on mielestäni kaunis nimi. 

Tässä olikin nimi mielenkiintoisempi kuin itse kasvi. Hihi. 
Muotibloggaaja minusta halusi ottaa kuvan kengistä. ;D


Okei, tämän kukan minäkin tunnistan, ei tarvitse nimetä erikseen. 
Orkideoja Botaniassa oli muutama eri lajike.


Musta tässä oli hirmu jännät värit, kun tuossa reunalla on noin kirkas vihreä.
Jos käyttäisin tätä meikki-inspiraationa, niin tulos olisi epäilemättä aivan hirveä, mutta tuo kasvi osaa kyllä yhdistää nämä toisiinsa sopimattomat värit tosi kivasti.
Sen nimi voisi olla vaikka Mirjami.

Oho, ananas. Näyttää hassulta IMO.

Kyl mä voisin tuossa istuskellen aamukahvit juoda.
Lämpötila oli tässä huoneessa vielä ihan jees kahvin nauttimiseen.

"Ken tästä ovesta käy menee tyyliin subtrooppiselle vyöhykkeelle"
Oikeastihan en muista yhtään, mitä nuo vyöhykkeet olivat nimeltään, 
mutta tosiaan jokainen oviaukko oli portti uuteen ilmastoon. 
Esimerkiksi perhosten kammarissa ei olisi kahvin nauttiminen enää ollut kovin miellyttävää.

Hah! Pääsin sittenkin tänä kesänä palmupuun varjoon. 
Kaiken lisäksi edulliseen 7€:n opiskelijahintaan. :)
(Voi kyllä olla, että tuo ei ole oikeastaan palmu, mutta mun silmiin näytti tarpeeksi semmoselta.)

Nätti kukka.
I shall call it: Francesca.

Jeejee, muovikukkiakin mahtu mukaan. :D
Perhosista oli vaikea ottaa edustavia kuvia, koska ne joko liikkuivat tosi livakasti, tai olivat siivet supussa. 

Päivällisaika
Huomioi, että nuo ovat puolikkaita ei mitenkään pieniä banaaneja, 
ja nuo perhoset ovat melkein puolikkaan banaanin kokoisia.

Kärsä banskuun ja noms.

Astutaan aavikolle



Kivan vihreä maailma. Kuitenkin jotenkin aavikko oli musta kivempi.

Sen nimi on nyt Pirre

Tolppa soittaa viulua honkeloilla sormillaan.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Synde-COUNTDOWN 9 päivää jäljellä: out with the old (in with the new)


Oikein hyvää harmaan ja sateisen päivän myöhäisiltaa mussukat. (Saanko sanoa mussukoiksi vai onko se liian imelä nimitys? Jollakin hellittelynimellä tekee mieli kutsua. :) En kyllä tiedä, sopiiko mussukka-sana minun suuhuni.)

Synde-COUNTDOWN, mikä se on? Mun synttärit on 11.9. ja sinne asti yritän postailla jossakin (kosmetiikkaobsessio.blogspot.fi, täällä, tai vähintäänkin Instagramissa) jotakin päivittäin. 

Blogeistani voi varmasti päätellä, että shoppailu on minulle rakas harrastus... :P Onneksi ostan pakonomaisesti vain kosmetiikkaa, ja vaatteita ja kenkiä käytön, kulutuksen ja tarpeen mukaan - kuten ihmisen pitäisi. Onneksi siis siksi, että kosmetiikka menee pieneen tilaan.
Vaatteita on semimaltillisesta shoppailusta huolimatta ehtinyt kertyä kaappeihin niin paljon, että hyllyt tursuilee. Asiaa ei helpota se, etten voi heittää pois tai myydä vaatteita, joihin en mahdu enää. Samallahan nimittäin heitän pois unelmani hoikistumisesta. Hoarding-sarjasta opin, että ihmiset liittävät tavaraan tunteita ja merkityksiä, joita voisi käsitella muutenkin kuin sen tavaran kautta. 
"Tämä on muisto tuosta ihmisestä." 
"Voitko käydä sen ihmisen luona kylässä?" 
"Joo." 
"No mitäs jos sitten heitettäisiin tämä vanha riepu/vätkätin/ruma maljakko pois." 
"Öööö.. Eeeeeeei-no ok."

Minä aion vuoden päästä muuttaa pois Joensuusta. Minne? Se on vielä vähän auki, mutta hurjan moni ystävistäni ja tuttavistani on muuttanut/-massa Tampereelle, joten ehkäpä minä menen perässä. Olisi ainakin kavereita valmiina ja Tampereella voin opiskella kosmetologiksi.
Olen alkanut valmistautua muuttoon todella hyvissä ajoin. Joensuun sisällä olen lähinnä tehnyt paniikkipakkaus-muuttokuormia, mikä on huomattavasti enemmän ok, jos suhaa paria kilometriä sinne ja tänne, mutta muutama 100 km saa miettimään tavarapaljoutta uudella tavalla. Nyt pääsen opettelemaan tunteiden irrottamista tavaroista. Ei liene niin vaikeaa kuin kuvittelen, sillä itseasiassa olen niin innoissani täältä pois pääsystä (no offence Joensuu, olit kiva, mutta uudet ajat, uudet kujeet, uudet maisemat), että pelkään huomaamattani myyväni sängyn meidän alta jonkun tarmonpuuskan tuoksinassa ja aiottuun muuttoon on kuitenkin vielä vuosi.

Tänään lähti ekat kuormat kirpputorille.


Noin puolet Vilin DVD:istä sain hinnoiteltua eilen. (Ruljanssi jatkui tänään.)
Olemme siirtyneet BluRay-aikaan, ja DVD:itä ei voi katsoa, koska ne on niiiiiiiiin huonolaatuisia. ;)


Erä vaatteita lähti. Mukana mm. punainen sametti/velour (en tunne kankaita) -mekko*, jonka äiti minulle ompeli, ja jossa tanssin vanhojen tanssini.


Kengät? Ihan kivoja. Laukut? Mullemullemullejatoijatoi.
Päällä näkyvä laukku kelpasi ostettavaksi jo ennen kuin ehdin itse pois alta. Jee!

Sattumoisin tänään on kulunut tasan kahdeksan vuotta siitä, kun allekirjoitin vuokrasopimuksen ensimmäistä kertaa täällä Joensuussa. Kävimme silloisen poikäystävän kanssa pistämässä minun nimeni paperiin ja vilkaisemassa uutta kotia. Asuin solussa kolmen muun tytön kanssa - kaksi kuvataitelijaa, yksi tanssija. Uuteen kotiin ei tarvinnut pakata kovin suurta muuttokuormaa. Tilaa oli alle 7 neliötä. Ikkunan peitti lialta suojaava muovi parvekeremontin ajan. Remontti kesti ainakin puoli vuotta. Ihme kyllä mielenterveyteni kesti myös. Varmaan siksi, että tutustuin täällä niin moniin mahtaviin tyyppeihin.

Siis kerrassaan viihdyttävää, eikö?


#selfie
Oli kiva päivä joo. Satoi ja sellaista joo. 
Näytän siltä kuin koira olisi nuolaissut kampaukseni tänään paikalleen.

Onneksi hymy pelastaa päivän kuin päivän ja kampauksen kuin kampauksen. Tai sit pelastus on kuvan rajaaminen siten, että keskitytään tisseihin eikä tukkaan. :D


* Kaivoin tuon verhon korvikkeen kuvan lisäksi pari otosta siitä aiemmin mainitusta mekosta.
 Mä en vissiin tansseissa viihtynyt kameran edessä, 
kun tämä oli fiksuin kuva siitä mekosta, minkä löysin.

Ennen helmikauluksen ja hihansuiden tuloa 
mekko palveli höyhenpörröhihoilla ja kauluksella varustettuna yläasteen päättöpäivän vampyyriasuna. 


Näine hyvine: hyvää yötä mussukat.